Uudella valtiontukikehyksellä tuetaan puhdasta teollisuutta

Euroopan komissio on tänään hyväksynyt uuden valtiontukikehyksen, joka täydentää puhtaan teollisen kehityksen ohjelmaa. Sen avulla EU-maat voivat edistää teollisuutensa vähähiilistämistä sekä puhtaan energian ja teknologian kehittämistä.

Puhtaan teollisen kehityksen valtiontukikehyksessä määritetään edellytykset, joiden täyttyessä EU-maat saavat myöntää tukea investointeihin ja sovittujen tavoitteiden edistämiseksi. Tukea saa myöntää vain EU:n valtiontukisääntöjen mukaisesti. Komissio hyväksyy jäsenmaiden esittämät tukijärjestelmät puhtaan teollisuuden edistämiseksi, mikä mahdollistaa yksittäisten tukien nopean myöntämisen.

Kehys on voimassa 31. joulukuuta 2030 saakka, jotta jäsenmaat ja yritykset voivat ennakoida toimintaansa pitkällä aikavälillä.

Valtiontukikehyksellä yksinkertaistetaan valtiontukisääntöjä viidellä keskeisellä alalla:

  1. uusiutuvan energian ja vähähiilisten polttoaineiden käyttöönotto
  2. väliaikainen sähkön hinnanalennus energiaintensiivisille yrityksille
  3. olemassa olevien tuotantolaitosten irtautuminen hiilestä
  4. puhtaan teknologian valmistuskapasiteetin lisääminen EU:ssa ja
  5. puhtaaseen energiaan, hiilestä irtautumiseen, puhtaaseen teknologiaan, energiainfrastruktuurihankkeisiin ja kiertotaloutta tukeviin hankkeisiin tehtävien investointien riskien vähentäminen.

Näin ollen valtiontukikehyksellä mahdollistetaan seuraava:

  • Nopeutettu menettely puhtaan energian käyttöönottamiseksi. Uudella kehyksellä tuetaan sekä uusiutuvaa energiaa että vähähiilisiä polttoaineita. Sillä otetaan käyttöön yksinkertaistetut menettelyt, joiden avulla uusiutuvan energian ohjelmat saadaan nopeasti käyttöön. Vähähiiliset polttoaineet, kuten sininen ja vihreä vety, ovat myös olennainen osa päästöjen vähentämistä. Niiden avulla yritykset voivat siirtyä vähähiilisyyteen aloilla, joilla energia- ja kustannustehokkaat vaihtoehdot eivät vielä ole mahdollisia.
  • Joustoa ja kapasiteettimekanismeja koskevat uudet säännöt antavat EU-maille lisää mahdollisuuksia liittää sähköverkkoon sellaisia uusiutuvia sähkönlähteitä, joiden tuotanto vaihtelee.
  • Tuki energiaintensiivisten käyttäjien sähkökustannuksiin. EU-maat voivat myöntää sähkön hintatukea sellaisilla aloilla toimiville yrityksille, joilla käydään erityisen paljon kansainvälistä kauppaa.
  • Joustava investointituki teknologioihin, joilla tuetaan hiilestä irtautumista tai energiatehokkuuden parantamista. Kehys mahdollistaa tuen monille erilaisille teknologioille, jotka tähtäävät hiilestä irtautumiseen. Tukea voidaan myöntää seuraavin perustein: i) ennalta määritelty tukimäärä (enintään 200 miljoonaa euroa), ii) rahoitusvaje tai iii) tarjouskilpailumenettely.
  • Puhtaan teknologian valmistuksen tukeminen. Kehyksen avulla EU-maat voivat tukea investointeja uuteen tuotantokapasiteettiin. Investoinnit voivat kohdistua kaikkiin valmistushankkeisiin, jotka koskevat nettonollateollisuussäädöksen soveltamisalaan kuuluvia teknologioita, tai yksittäisten nettonollateknologioiden valmistushankkeisiin, jos tuen ansiosta vältetään investoinnin kohdistuminen Euroopan ulkopuolelle.

Kehys mahdollistaa tuen myös nettonollateknologioille välttämättömien kriittisten raaka-aineiden tuotantoon ja jalostukseen. EU-maat voivat antaa enemmän tukea niille alueille, jotka ovat muita heikommassa asemassa. Lisäksi jäsenmaat voivat kehyksen avulla vauhdittaa puhtaan teknologian tuotteiden kysyntää verokannustimilla.

  • Yksityisten investointien riskien vähentäminen. Vähähiiliseen talouteen siirtyminen edellyttää samanaikaisesti sekä julkisia että yksityisiä investointeja. Kehyksen avulla jäsenmaat voivat vähentää yksityisten sijoitusten riskejä kehyksen kattamissa hankkeissa.

Lisätietoa laajemmassa tiedotteessa: https://ec.europa.eu/commission/presscorner/detail/fi/ip_25_1598

Vastaa

Keräämme sivustollamme vain määrällistä kävijätietoa, paitsi jos vastaat lomakkeisiimme - jolloin lomakkeiden tiedot lähetetään meille sähköpostitse, sekä tallennetaan sivustolle. Me emme kerää yksilöitäviä tietoja, joilla voisimme kerätä tietoa yksittäisestä kävijästä, emmekä mainosta sivustoamme tai uutisiamme sosiaalisessa mediassa. View more
Cookies settings
Hyväksy
Privacy & Cookie policy
Privacy & Cookies policy
Cookie name Active

Who we are

Suggested text: Our website address is: https://suomieuroopassa.fi.

Comments

Suggested text: When visitors leave comments on the site we collect the data shown in the comments form, and also the visitor’s IP address and browser user agent string to help spam detection. An anonymized string created from your email address (also called a hash) may be provided to the Gravatar service to see if you are using it. The Gravatar service privacy policy is available here: https://automattic.com/privacy/. After approval of your comment, your profile picture is visible to the public in the context of your comment.

Media

Suggested text: If you upload images to the website, you should avoid uploading images with embedded location data (EXIF GPS) included. Visitors to the website can download and extract any location data from images on the website.

Cookies

Suggested text: If you leave a comment on our site you may opt-in to saving your name, email address and website in cookies. These are for your convenience so that you do not have to fill in your details again when you leave another comment. These cookies will last for one year. If you visit our login page, we will set a temporary cookie to determine if your browser accepts cookies. This cookie contains no personal data and is discarded when you close your browser. When you log in, we will also set up several cookies to save your login information and your screen display choices. Login cookies last for two days, and screen options cookies last for a year. If you select "Remember Me", your login will persist for two weeks. If you log out of your account, the login cookies will be removed. If you edit or publish an article, an additional cookie will be saved in your browser. This cookie includes no personal data and simply indicates the post ID of the article you just edited. It expires after 1 day.

Embedded content from other websites

Suggested text: Articles on this site may include embedded content (e.g. videos, images, articles, etc.). Embedded content from other websites behaves in the exact same way as if the visitor has visited the other website. These websites may collect data about you, use cookies, embed additional third-party tracking, and monitor your interaction with that embedded content, including tracking your interaction with the embedded content if you have an account and are logged in to that website.

Who we share your data with

Suggested text: If you request a password reset, your IP address will be included in the reset email.

How long we retain your data

Suggested text: If you leave a comment, the comment and its metadata are retained indefinitely. This is so we can recognize and approve any follow-up comments automatically instead of holding them in a moderation queue. For users that register on our website (if any), we also store the personal information they provide in their user profile. All users can see, edit, or delete their personal information at any time (except they cannot change their username). Website administrators can also see and edit that information.

What rights you have over your data

Suggested text: If you have an account on this site, or have left comments, you can request to receive an exported file of the personal data we hold about you, including any data you have provided to us. You can also request that we erase any personal data we hold about you. This does not include any data we are obliged to keep for administrative, legal, or security purposes.

Where your data is sent

Suggested text: Visitor comments may be checked through an automated spam detection service.
Save settings
Cookies settings