Eurooppalainen Suomi ry:n tuore tiedote jyrähtää kuin kova lausunto: “Kansallisten intressien ensisijaisuus tekee Euroopasta merkityksettömän.” Viesti kantaa mukanaan vakavan varoituksen siitä, että jos jäsenvaltioiden oma etu jyrää yhteisyydestä, EU:n kyky muotoutua voimakkaaksi yhteispolitiikaksi heikkenee.
Lausunnon taustalla on huoli siitä, että monenkeskisyys ja sääntöpohjainen yhteistyö jäävät taka-alalle nollasummapelipolitiikan varjoon. Tällainen kehitys voi viitoittaa tien kohti kansallisvaltioiden paluuta – mutta samalla romuttaa yhteisen Euroopan poliittisen relevantin roolin.
Tarkastellessamme tätä näkökulmaa on hyvä pysähtyä tarkemmin järjestöön, Draghin raporttiin ja EU:n reformidynamiikkaan – sekä siihen, mitä Suomi voisi tässä tilanteessa tehdä.
Eurooppalainen Suomi ry: historiallisen sitoumuksen uusi tulkinta
Eurooppalainen Suomi ry tunnetaan Suomessa kattojärjestönä, joka tuo esiin eurooppalaisuutta, EU-keskustelua ja integraatiota käsitteleviä näkökulmia.
Järjestö toimii poliittisesti sitoutumattomana, mutta tavoittelee vahvoja painotuksia kansainvälisessä yhteistyössä ja EU:n kehityksessä. Vuonna 2025–2026 sen hallitus vahvistui kansanedustaja Jani Kokon johdolla. Toiminnanjohtajana toimii Totti Sivonen, ja viestinnästä vastaa erityisasiantuntija Samuel Tammekann.
Juuri nyt Eurooppalainen Suomi korostaa sitä, että EU:n hyödyt ylittävät kansainvälisen yhteistyön haasteet – mutta samalla järjestön mukaan se ei pelkästään ajaisi unionismia, vaan tukisi myös EU:n kehittämistä tehokkaammaksi, avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi toimijaksi.
Kun järjestö julkaisee tiedotteen, jossa se varoittaa “Euroopan merkityksettömäksi muuttumisesta”, kyse ei ole retoriikasta vaan halusta herättää keskustelua siitä, missä EU:n painopisteet ovat – toisaalta unionin arvoissa, toisaalta sen toimivuudessa.
Draghin raportti ja sen impulssit
Vaatimus yhteisestä Euroopasta kohtaa käytännön haasteensa EU:n nykytilassa – ja tässä kontekstissa Draghin raportti nousee merkittäväksi taustavoimaksi. Syyskuussa 2024 entinen EKP:n puheenjohtaja Mario Draghi julkaisi raportin “The future of European competitiveness”, jossa hän kartoitti EU:n kilpailukyvyn pullonkauloja ja esitti laajan joukon uudistuksia. Raportissa korostuu ajatus, että Euroopan on tehtävä suurempia investointeja ja oltava strategisempi unionina, ei pelkkien kansallisten pyrkimysten summa.
Draghi ehdottaa jopa 750–800 miljardin euron lisäinvestointeja vuosittain, yhteisiä velkarahoitusmalleja ja tiiviimpää integraatiota. Hän painottaa, että EU:n kasvu on jähmettymässä ja että byrokratia, sääntelykuormat sekä jäsenmaiden eriytyneet prioriteetit ovat hidasteena.
Raportin suositukset on otettu komission ohjelmiin – erityisesti “Competitiveness Compassin” kautta, jonka 90 % aloitteista on Draghilta inspiroituja. Mutta tässä piilee ristiriita: vaikka näkemyksiä on sovellettu ohjelmissa, niiden implementointi on takkuillut. EPIC-ajatushautomon Draghi Observatory arvioi, että vain noin 11,2 % Draghilta esitellyistä 383 suosituksesta on täysin toteutettu vuoden kuluttua.
Tämä heijastaa sitä, mitä Eurooppalainen Suomi ja moni muu järjestö on vakavasti huolissaan: sanat voivat olla suuria, mutta teoilla on vähemmän painoa.
Kansalliset intressit vs. yhteinen etu: kahden suunnan ristissa
Tiedotteessa esiin nostettu termi “nollasummapeli” kuvaa hyvin sitä politiikan paradigmaa, jossa yhden maan etu nähdään suoraan toisen kustannuksena. Tällainen lähestymistapa on houkutteleva erityisesti silloin, kun poliittinen paine, taloudelliset ongelmat tai kotimaan vaatimukset ovat voimakkaita.
Mutta idän ja lännen välisissä kaupallisissa sopimuksissa, energiajärjestelyissä tai turvallisuuspolitiikassa Euroopan mittakaavainen yhteistyö näyttää vahvuutensa. Kun jokainen maa vaatii oman sektorinsa suojaa tai poikkeuslupia, EU:n sisäinen koheesio heikkenee – ja samalla heikkenee EU:n kyky toimia yhtenäisesti globaaleissa neuvotteluissa.
Gazan kriisi on esimerkki siitä, missä EU:n erilaiset kansalliset linjat ovat haastaneet yhteisyydestä nousevan äänen. Tiedotteen mukaan jäsenmaat eivät kyenneet muodostamaan yhtenäistä tuomiota Israelin sotatoimista – eivätkä sitä kautta pystyneet painostamaan muutosta tehokkaasti. Lisäksi EU:n puheenjohtajuusjärjestelmään liittyvät päätökset pysyvät pitkälti jäsenmaiden hallussa. Tämä pakottaa komission ja monet unionin toimijat hakemaan kompromisseja, joissa vakavin ääni ei aina ole yhdentyneen Euroopan ääni.
Eurooppalainen Suomi näkee tässä juuri sen vaaran: jos pitkäjänteinen strateginen yhtenäisyys murenee, EU ei pysty hyödyntämään mahdollisuuksiaan globaalisti. Pienet maat – kuten Suomi – voivat jäädä aisapariksi. Tiedotteen mukaan integraation jähmettyminen johtuu siitä, että EU:lle ei haluta antaa riittäviä päätösvälineitä tai budjettivaroja riittävällä mandaattitasolla.
Missä EU on onnistunut – ja missä se kompastuu
EU:n vahvuuksia ei pidä unohtaa: se on maailman suurin talousalue, yhtenäinen markkina ja norminviejä. Joitäkin aloja – kuten sisämarkkinoiden standardisointi, ympäristö- ja kuluttajansuoja – on kehitetty aktiivisesti. Tällainen yhteistyö on tarjonnut pienille maille vaikutuskanavan, joka ylittää kansallisen koolla mitattavat resurssit.
Mutta ne heikkoudet, joihin Eurooppalainen Suomi viittaa, ovat nähtävissä:
- Komissio ja jäsenmaat esimerkiksi ovat painineet erilaisten prioriteettien, erityisalojen puolustamisen ja oman hallinnollisen vallan säilyttämisen välillä.
- Kansallisten etujen painottaminen voi johtaa siihen, että komissio joutuu tekemään kompromisseja, joissa suuri yhteinen intressi jää sivuraiteille.
- Reformien toimeenpano on hidasta – Draghin raportin suosituksista useimmat ovat yhä keskeneräisiä.
- Unionin budjettikehykset ja poliittiset mandaatit eivät aina riitä vastaamaan strategisiin haasteisiin kuten digitalisaatio, puolustuskyky ja energiaomavaraisuus.
Eurooppalainen Suomi nostaa esille, että EU:n pitää kyetä muuttumaan – ei vain pysyä perinteisessä muodossa. Se ei riitä, että jäsenmaat suostuvat yhteistyöhön; niiden on myös uskallettava antaa yhteiselle toimijalle välineitä ja rohkeutta.
Mistä Suomi voi ottaa oppia?
Suomella on Euroopassa monta etulyöntiasemaa: korkea koulutustaso, teknologinen kapasiteetti ja luontainen kiinnostus eurooppalaiseen yhteistyöhön. Järjestön näkökulmasta Suomi voi toimia mallimaana siinä, miten kansallista etua ei aseteta antagonismiksi yhteiselle edulle, vaan etsiä synergioita.
On tärkeää, että Suomi ei jää “suojauksen varaan” vaan osallistuu aktiivisesti unionin reformivaiheisiin, kantaa vastuuta ja edistää yhteistä visioita. Yhdenvertaisuus, demokratia, avoimuus ja kansojen itsemääräämisoikeus – nämä arvot yhdistyvät EU:n historialliseen rooliin.
Eurooppalainen Suomi pyrkii vaikuttamaan siihen keskusteluun Suomessa: sen julkaisut, seminaarit, EU-aiheiset podcastit (#EUViikossa, Euroopan Suunta) sekä julkiset kannanotot ovat keinoja tuoda unionin merkitys ja kehitystarve esiin.
Samalla tiedote on herätys: EU:n ei pidä olla väline, vaan mahdollistaja – mutta mahdollistajana sen on oltava toimiva.
Lista: neljä kriittistä askelta EU:n koossa pitämiseksi
- Yhteinen investointikyky ja mandaatit – EU:n on saatava enemmän itsenäisiä resurssivälineitä ja uskallettava käyttää niitä strategisiin hankkeisiin.
- Reformaation toteuttaminen nopeammin – Draghilta esitetyt suositukset on pantava täytäntöön konkreettisesti eikä teoriaan jääneinä.
- Jäsenmaiden siltaaminen, ei lohkominen – kansalliset säröt pitää yhdistää EU:n yhteistyöpinnaksi, ei esteeksi.
- Kansalaislähtöisyys ja avoimuus – kansalaisten tuki EU:lle vahvistuu, kun se näyttäytyy toimivana eikä byrokraattisena vieraana koneistona.
Yhteenveto
Eurooppalainen Suomi ry:n viesti – että kansallisten intressien korostus vaarantaa Euroopan merkityksen – on selkeä ajatuskutsu vaativaan tilanteeseen. EU kohtaa nyt sekä sisäisiä jännitteitä että ulkoisia haasteita, jotka vaativat yhteisiä ratkaisuja, ei kansallista takertumista omaan etuun. Draghin raportti tarjoaa reitin, mutta tie kulkee tekojen kautta – ei pelkkien puheiden. Suomi voi olla mukana ratkaisussa tai jäädä sivustakatsojaksi.
