Vihreiden europarlamentaarikot Ville Niinistö ja Maria Ohisalo tyrmäävät komission ehdotuksen yritysvastuusääntelyn toimeenpanon lykkäämisestä ja heikennyksistä lakien sisältöihin. Euroopan parlamentin vihreä ryhmä äänesti tänään Euroopan parlamentin täysistunnossa lykkäyksen käsittelyn kiireelliseksi julistamista vastaan.
– Yritysvastuulainsäädäntö on äärimmäisen merkittävä kokonaisuus, jonka tavoitteena on suitsia ympäristölle ja ihmisille haitallista toimintaa globaalisti. Yritysvastuulainsäädännön avulla EU voi varmistaa, että sen tuottamilla tavaroilla ja palveluilla ei esimerkiksi tueta lapsityövoimaa, tuhota sademetsiä tai edistetä ihmiskauppaa. Komission esitys yritysvastuulainsäädännön lykkäämisestä ja sisältöjen vesittämisestä on vastuuton ja petetty lupaus von der Leyenilta vihreille. Me emme voi tällaiselle hyväksyntäämme antaa, Ville Niinistö sanoo.
– Komission omnibus-esitys on malliesimerkki siitä, miten yksinkertaistamisen nimissä todellisuudessa halutaan purkaa ympäristöä, työntekijöiden oikeuksia ja ihmisoikeuksia turvaavaa sääntelyä. Euroopan parlamentin vihreät ovat olleet valmiita neuvottelemaan sääntelyn keventämisestä ilman yritysvastuulainsäädännön vesittämistä esimerkiksi pk-yrityksille joiltain osin kohtuuttomiksi muodostuneiden raportointivelvoitteiden osalta. Alkaa olla kuitenkin selvää, että kokoomuksen europuolue EPP:n tavoitteena on puhtaasti koko lakikokonaisuuden tuhoaminen, Maria Ohisalo sanoo.
Yritysvastuulainsäädännön tuhoaminen ei auta EU:n kilpailukykyä. Osa komission esittämistä muutoksista vesittää koko yritysvastuun perusidean, jonka mukaan yritysten tulisi tarkastella koko arvoketjua. Surullisen kuuluisat esimerkit, kuten Rana Plaza -vaatetehtaan romahdus ovat osoittaneet, kuinka pahimmat ympäristö -ja ihmisoikeusloukkaukset tapahtuvat useimmiten juuri tuotantoketjun alkupäässä.
– Kuluttamiemme hyödykkeiden arvoketjuista paljastuu edelleen räikeitä ihmisoikeusloukkauksia ja vakavia ympäristötuhoja. On selvää, että komission omnibus-esitys on valmisteltu kiireessä ilman vaikutustenarviointia. Keskustelusta myös vaikuttaa puuttuvan kokonaan vastuullisten yritysten ääni, jotka ovat jo pitkään vaatineet ja puhuneet sitovan yritysvastuusääntelyn puolesta, Ville Niinistö sanoo.
– Epävarmuus ja poukkoileva sääntely ovat pahinta myrkkyä yrityksille, jotka ovat juuri ajamassa sisään uusia käytäntöjä. Tämä on myös todellinen märkä rätti vasten niiden yritysten kasvoja, jotka ovat valmistautuneet toimeenpanoon ajallaan. Palkitsemme tässä nyt niitä yrityksiä, jotka toimivat vastuuttomasti, kun meidän pitäisi tehdä päinvastoin. EU voi olla johtavassa asemassa pitkän aikavälin kilpailukyvyssä juuri vastuullisen liiketoiminnan ansiosta, Maria Ohisalo sanoo.
Asian käsittely jatkuu torstaina, jolloin äänestetään asetuksen velvoitteiden lykkäämisestä. Sen jälkeen neuvotellaan vielä erikseen sisällön heikennysten kohtalosta. Vihreät yrittää pelastaa tämän tärkeän lainsäädännön ja saada vielä enemmistön yritysvastuulain heikennysten estämiselle.